Urheiluviikonloppu, tosin penkkisellainen
Perttu

Perjantaina lätkää, lauantaina jenkkifutista, jalkapalloa ja lätkää, sekä tietenkin käsipalloa. Kevät kun saa, niin kaikenlaista sporttia alkaa pukkaamaan ovista ja ikkunoista. Lätkä koostuu tietenkin mm-kisoista ilman Mertarantaa. Futis on valioliigan hiton jännittävä loppurutistus. Siellä suosikkijoukkueeni Pohjois-Lontoosta kamppailee verisesti paikallisvastustajien kanssa UCL-paikasta ensi kaudelle. Lauantaisessa matsissa porukan pelasti Walesin lahja Spursille, eli Gareth Bale, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin tällä kaudella. Jenkkifutis oli lauantaina pelattu Roostersin järkkäämä E,F ja D -juniorien turnaus tuossa velodroomilla. Siellä tosin piipahdin vain kovin pikaisesti pojan kanssa tsekkaamassa meiningin.
Käsipallo oli taas 3. divisioonan miesten finaaliturnaus Kallion Urheilutalolla. Juha kirjoittelikin tästä enemmän, alla kuitenkin meikäläisenkin kuvia tapahtumasta. Sinänsä lajista olen eri mieltä kun Juha, että testosteronia ei kentältä todellakaan puuttunut. Aloin itsekin oikeasti miettimään, että missä tota pääsisi pelaamaan. Että jos joku tietää joukkueen, joka ottais tämmöisen ikämiesrajaa kolkuttelevan hieman ylipainoisen, mutta sitäkin innokkaamman torppaajan riveihinsä, niin laittakaa vinkkiä!!

Categories: Perttu, Urheilu

Share: Twitter Facebook Pinterest Tumblr Google+