Myöhässä ja ajoissa, ihan sopivasti
Juha

Eilen illalla mietin, että aamulla lähden kuvaamaan. Usvainen järvenpinta oli mielessä ja Pilvijärvi valikoitui ämpyilyn jälkeen kohteeksi. Toteutuksen suhteen olin osittain myöhässä ja osittain ajoissa. Eli keskiarvollisesti sopivassa ajassa.

Osuus myöhässä muotoutui puhelimen torkkukytkimestä. Nousin ihan kiltisti puhelimen ensimmäisellä pirauksella, mutta en onnistunut välttämään sohvan houkutusta. Muutama torkku ennen aamupalaa aiheutti myöhästymisen valon noususta. Tämä ei haitannut kovinkaan paljon, koska olin kuitenkin ajoissa suhteessa valon osumiseen järven pintaan. Vaimon mainio huomio, että järveä ympäröivä puusto ja kalliot estävät auringonnousun kuvaamisen piti paikkansa. Näppäriä nuo biologi-maantieteiliä-geologit.

Categories: Juha

Share: Twitter Facebook Pinterest Tumblr Google+