Sudenkorennon siivet | 29.6.2015 19:58 Juha

Olen joskus lukenut, että Salvador Dali piti sarvikuonon sarvea maailman täydellisimpänä muotona. Eräs sipoolainen valokuvaaja pitää sudenkorennon siipiä ehkäpä koko maailman hienoimpana muotona. Samainen heppu kuvasi ne kännykällään hänen…

Buongiorno | 27.6.2015 09:23 Perttu

Eli terkkuja Pohjois-Italiasta. Ensin näin mustavalkoisesti. Lisää fotoi albumissa.

Sinisiä sävyjä | 21.6.2015 21:56 Juha

Sinistä juu ja vähän mustavalkoistakin, sellainen oli juhannus. Auringon ilotulituksesta unelmoitiin aivan turhaan, mutta onhan utuinen sininenkin ihan kelvollinen homma. Isokoskelo eli Mergus merganser sukelteli mukavasti hollilla luomassa…

Meinas fogeli lentää fönärist inee | 18.6.2015 18:23 Perttu

Otin tämmösen stadilaisen avauksen tähän postaukseen näin juhannuksen alla. Asia on kumminkin se, että tossa meidän pihapuussa on pesinyt semmonen räksäpesue, jota on päässyt hienosti kuvailemaan tosta parvekkeelta. En vaan niistä poikasista…

Pirttisaari - Pörtö | 4.6.2015 15:10 Perttu

KST Crew:n keväinen kuvausmatka suuntautui Pirttisaareen, Porvoon ulkosaaristoon. Kuvauskohteiksi oli aluksi valkattu auringon lasku ja mahdollisesti myös sen nousu. Kuitenkin ennen auringonlaskua tehty kävelyretki saarella tuotti omalle…