Kesäloman yhteenveto | 30.7.2014 15:27 Perttu

Vasta loppuneen kesäloman kuvasatoa en oo juurikaan saanut tänne purettua, joten laitetaan nyt tämmönen kokoelma eri paikoista eri fiiliksiä. Lisää kuvia löytyy albumista.Vääksyn mobilisti-ilta on mukava tapahtuma lähellä kesämökkiä. Ens…

Tukholma walkabout | 27.7.2014 19:39 Juha

Muutamaan otteeseen olemme Pertun kanssa postailleet kannattaako matkaillessa kantaa mukanaan järkkäriä vai hyvää kännykkäkameraa. Paahteisessa Tukholmassa vakuutuin valinnastani eli mobiilista. Tukholma oli oikein mainio kohde parin päivän…

Vasikkasaari | 26.7.2014 21:18 Perttu

Meidän perheen saariretket jatkuu. Tällä kertaa vuorossa oli Vasikkasaari tuossa Kruunuvuorenselän kulmassa. Hieno paikka ja tosi vähän muuta jengiä, vaikka sinne joku vuorovenekin taitaa ajella. Saaren keskellä on rapistumaan jätetty 1800-luvun…

Retki sumuiselle saarelle | 20.7.2014 13:04 Perttu

Eikä tällä kertaa ole kyse mistään brittein saaresta, vaan ihan kotohelsinkiläisittäin Pihlajasaaresta. Sumu oli niin sankka, ettei veneelläkään oikein uskaltanut ajaa kovaa, vaikka etupenkin pätkät kokoajan sitä vaativatkin. Törmäys…

Mv Ruotsalainen | 6.7.2014 21:00 Perttu

Eli mustavalko. Pitihän sitä rakentaa hienosta kesäpäivästä vähän synkemmän näköinen. Ja päässä soi tietenkin tämä:

Lisää leluja! | 4.7.2014 20:34 Perttu

Sigman 35mm f1.4 A -linssi on nyt lisätty meikämandoliinon kameralaukkuun. Kertakaikkisen hieno laite näin muutaman päivän kokeilulla, jotenkin professionaalin tuntunen putkenpätkä. Alla olevat kuvat on siis räpsitty tällä obiskalla…