Tähdenlento | 30.1.2012 19:32 Perttu

Nythän tulee blogipäivitystä kauheella tahdilla, hyvä niin. Kannan siis omankin korteni kekoon. Viikonloppuna kävin testaamassa isukin uutta moottorikelkkaa ja samalla ihailin maaseudun valosaasteetonta tähtitaivasta. Harmittelin vaan kun…

Tämä ei ole koskikara | 30.1.2012 16:30 Juha

Sunnuntaina opin tärkeän seikan. Tarkista koko kuvauskalustosi ennen kuvaamaan lähtemistä. Lähdin kuvaamaan koskikaroja. Tarkensin ensimmäisen kuvan ja laukaisin. Kameran näytölle tuli teksti no card. Ja eikun kotiin hakemaan. Onneksi en ollut…

Parrasvaloissa | 28.1.2012 18:38 Juha

Tämä postaus jatkaa aiemman Tylsä koti-ilta viinilasin kanssa postauksen viitoittamalla tiellä. Kotona lauantaina, viiniä lasissa ja mieli tekee kuvaamaan. Monesti olen miettinyt mitä kivaa voisi tehdä light painting- tekniikalla eli kuva-alassa…

Kuvakimara | 19.1.2012 19:30 Perttu

Eilen Jiikku ja allekirjoittanut olimme Tulevan uuden Nosturin, vai mikälie Konepajahalli siitä nyt tuleekaan, takapihalla kuvailemassa. Luin tässä taannoin hallin remppaamisesta Elmun toimesta pitämää blogia ja siellä oli kuva hallin sisältä…

Tansania 5: Sansibar neljässä kerroksessa | 15.1.2012 14:06 Juha

Jos maantiedon tunti jäi väliin, niin Sansibar on saari pönöttämässä Intian valtameressä siinä Tansanian edustalla. Menneinä vuosisatoina Sansibar oli orjakaupan risteyspaikka ja tänä päivänä se on mausteiden kasvatukseen ja turismiin…

Jalattomuus loppui | 14.1.2012 18:54 Juha

Kiitos työnantajani synttärilahjan, jalattomuus loppui. Siis kamerajalattomuus. Oikeastaan tämä tapahtui jo ennen joulua, mutta silloin kytkin luisti matkailun suuntaan enkä ennättänyt ottaa ruutuakaan uuden jaluastan avustuksella. Tänään…

Tansania 4: Katseet | 12.1.2012 11:30 Juha

Eri eläimillä on hyvin erilaisia katseita. Tässä kolmen otanta. 1. Norsu: masentunut katse Norsut tuntuivat olevan jotenkin masentuneita ja se näkyi niiden katseista. Siltä minusta ainakin tuntui. Toinen mahdollisuus on se, että ne on…

Tansania 3: Eläimet suihkussa | 11.1.2012 19:14 Juha

Kaikkialla sataa joskus. Toisaalla lunta ja toisaalla vettä. Jossain kastuu ihmiset ja jossain eläimet. Vierailimme Ngorongoron kraaterissa ja siellä meidät yllätti pieni sadekuuro. Kissat ottivat sateen lähenemisen melkoisen relasti, mutta gnut…

Talvi | 11.1.2012 14:03 Perttu

Hetken aikaa se oli täällä. Taino, onhan se kai vieläkin, mutta tuolla pihalla alkaa kyllä näyttämään enemmän loskaiselta kuin lumiselta. Aattelin tälleen Juhan helteisille Sansibar-kuville laittaa vastapainoa. Kuvat on otettu viime…

Tansania 2: Sansibar yöllä | 9.1.2012 17:04 Juha

Kamerakaluston koon optimoiminen on hankala tehtävä varsinkin jos ei ole menossa valokuvauslomalle. Jalustan mukaan ottaminen on hyvin kyseenalaista lentokilojen ja laukkujen kokojen suhteen. Ja sitä kuitenkin tarvitsisi. Minulla ei ollut…

Tansania 1: The Fat of the Land | 8.1.2012 19:14 Juha

Tansanian retki takana ja pari tuhatta kuvaa jotenkin lajiteltuna. Tästä alkaa julkaisusarja aiheesta. Snorklausretki Sanbibarilla, ei lihamukeja, oli huippu. Koska en omista vedenpitävää kameraa, joudun tyytymään rannalta otettuihin kuviin…